“2,5 miljoonaa leipäjuustoa vuodessa
eteläpohjalaisella kädentaildolla ja ylpeydellä
vaativaan makuun”

Rantakallion juustola on oiva osoitus siitä, että uudesta voi aloittaa rohkeasti ja että uusi suunta myös kantaa pitkälle tulevaan.

Juustola syntyi alkujaan vuonna 1988 ajatuksesta tehdä maitotilan ohessa myös maidon jalostusta juustoksi. Eikä mennyt kauaakaan, kun kysynnän ja kunnianhimon kasvaessa juustolan toiminta oli jo isompaa kuin varsinaisen maitotilan.

Silloin leipäjuuston myynti lähti suorastaan käsistä ja uutta kysyntää ilmaantui jatkuvasti. 

Kasvun jatkuessa toiminnassa tehtiin täyskäännös luopumalla omasta lypsykarjasta. Juustontuotantoon tarvittava maito siirryttiin tilaamaan lähialueelta.

Rantakallion ohjaavaksi periaatteeksi kuitenkin jäi, että maidon on oltava aina tuoretta ja lähiseudulta. koska Tuoreesta maidosta jalostuu aina monin verroin maukkaampaa ja kuluttajien suuhun lopulta luonteikkaampaa juustoa

Laadukasta käsityötä ja isoja
tuotantolinjoja sulavassa yhteistyössä

Rantakalliolla on luotettu koko juustolan toiminnan ajan käsityöhön - ja niin tehdään vielä nykyäänkin täysin nykyaikaIsissa tuotantotiloissa, jossa juustoa voisi halutessaan tuottaa helpomminkin massatuotantona.

Mutta se maku! Se ei prosessoimalla parane, vaan saa vivahteensa nimenomaan taitavien käsien kosketuksesta ja tarkaksi kehittyneestä suutuntumasta. 

Niistä ei tingitä tänäkään päivänä, Huolimatta markkinoiden muutoksesta ja tiukentuneista hygienia-määräyksistä ja lisääntyneistä byrokratian rattaista. 

Sillä laatu ja maku on lopulta asiakkaidenkin mielestä se tärkein asia miksi meidät valitaan aina uudestaan.

Rantakalliolla on lähdetty valloittamaan tulevaisuutta jalat maassa mutta rohkein askelin. Uusien tuotantotilojen mahdollistamana on vastikään kehitetty kaksi täysin uutta tuotetta. Perinteisen murumaisen leipäjuuston rinnalle on tehty uusi kiinteämpi juusto sekä kasvispohjainen juuston tapaan käytettävä valmiste.

Rohkeiden yrittäjien ansiosta maaseutu pysyy elinvoimaisena - ja sinäkin saat nauttia täysin kotimaisista luonteikkaista juustoista lautasellasi!

Juustolan toimintaa ohjaavat
perinteiset periaatteet

• Pitkäjänteisyys – Asiakassuhteemme ovat aina pitkäaikaisia, sillä uskomme vahvasti yhdessä tekemiseen. Juustomme räätälöidäänkin aina jokaisen asiakkaan erityistoiveita kunnioittaen.

• Intohimona kehittyminen – Kehitämme tuotteidemme lisäksi toimintaamme ja tuotantoprosessejamme koko ajan pidemmälle.

• Kokemus ja osaaminen – Valmistamme kaikki juustot 30 vuoden ammattitaidolla ja kokemuksen tuomalla varmuudella.

• Vastuullisuus – Toimimme yritystoiminnassa vastuullisesti ja haluamme olla selvästi paras työpaikka alan uusille osaajille.

• Joustavuus – Pystymme asiakkaiden vaatimusten mukaisesti mitoittamaan resurssimme aina parhaaseen tehokkuuteen.

• Positiivisesti erilainen – Teemme herkullista leipäjuustoa omalla reseptillä jo vuodesta 1988.

1988

Perustamisvuosi

Juuston tuotanto aloitettiin suoraan oman lehmäkarjan omasta maidosta. 

Vuonna 1991 juustola alkoi suuren kysynnän vuoksi ostaa tarvitsemaansa lisämaitoa ulkopuoliselta meijeriltä.

1995

Suomen paras leipäjuusto palkinto

Vuosien sinnikäs uurastus palkittiin tunnustuksella vuonna 1995.

Rantakallion leipäjuusto valittiin Suomen parhaaksi leipäjuustoksi.

Tästä palkinnosta olemme edelleen ylpeitä, sillä se kertoo että olemme oikealla tiellä.

1996

Luovuttiin lypsykarjasta

Lopulta kävi järkevimmäksi luopua omasta lypsykarjasta kokonaan.

Näin juustontuotanto sai ansaitsemansa kasvun mahdollisuudet ja paikalliset maidontuottajat pääsivät osallisiksi kasvustamme.

1998

Uusi juustola valmistui Metsälään

1990-luvun kääntyessä kohti loppuaan oli aika avata uudistettu juustola Metsälän kylään.

Vaikka toimintaa tehostettiin, alaa tarkalla korvalla kuunnellen pysyttiin edelleen käsityön ja korkean laadun linjoilla.

2000

Yritystoiminnnan ja tuotannon ohjaamispohjan kehittäminen

Uuden vuosituhannen auetessa tehostettiin tuotantoa ja hankittiin uutta osaamista.

Kasvettiin uusien asiakkaiden myötä yhä pidemmälle laadukkaaseen teolliseen tuotantoon.

2015

Sähköiset järjestelmät otettiin käyttöön

Asiakkaiden kanssa kasvaminen vaati uusia työkaluja: Mentiin mukaan keskusliikkeiden tilausjärjestelmiin ja otettiin käyttöön uusia logistiikan ohjaustapoja.

Tämä kaikki mahdollisti valtakunnalliseen jakeluun mukaan lähtemisen.

2016

Käynnistettiin sukupolvenvaihdos

Perheen sisällä käytyjen neuvottelujen tuloksena päädyttiin liukuvaan sukupolvenvaihdokseen ja vetovastuun juustolasta ottavat hiljalleen Päivin lapset.

Juustolan sydän on silti edelleen perustaja Päivi Rantakallio, joka pysyy päivittäisessä toiminnassa vielä pitkään.

2017

Valmistui uusi nykyaikainen tuotantolaitos Isojoelle

Pitkällisen etsimisen jälkeen löytyi juustolan kasvaviin tarpeisiin Isojoelta sopiva teollisuushalli.

Tästä on tehty juustolalle täysin moderni tuotantolaitos, jossa teollisen mittakaavan tuotantolinjat yhdistetään käsityöhön tänäkin päivänä.

2020

Liiketoiminnan kehittäminen jatkuu...

Rantakallion Juustola haluaa olla yhä tiiviimmin osana asiakkaan tuotekehitystä.

Juustola jatkaakin kasvun tiellä laadusta tinkimättä ja kuluttajien makumieltymyksiä tarkkaan kuunnellen.

2021

Ensimmäiset vegaaniset tuoteperheet julkaistiin

Reagoimme kuluttajien tämän päivän kysyntään tuomalla valikoimiimme uuden Vegaanisen tuoteperheemme VegeJuu.

Uuden tuoteperheen kehitys jatkuu ja pyrimme tarjoamaan kuluttajille tulevaisuudessa lisää vegaanisia tuotteita.